Mistä on kyse?
Tarot - kosminen peili
Tarotkorteissa on syvää viisautta ja symboliikkaa.
Ne puhuttelevat alitajuntaamme. Niillä on pitkä historia. Korttipakka muistuttaa tavallista korttipakkaa, kummassakin pakassa kortit jakautuvat neljään maahan. Kuvat ja symboliikka kertovat omaa tarinaansa omien elämäntilanteidensa selkeyttämiseen ja uusien näkökulmien avaamiseen.
Itselläni on useampia korttipakkoja ja valitsen oman tunteeni mukaan käytettävän korttipakan.
Olen hankkinut ensimmäisen korttipakkani vuonna 2003.. eli aika monta vuotta sitten. Olen tulkinnut kortteja siis jo kauan, erilaisiin tilanteisiin ja eri ihmisille. Olen tehnyt tätä pitkään ilmaiseksi ja samalla opetellut korttien viestejä erilaisissa tilanteissa.
Korttien viestit ovat aina viestejä - ihminen tekee ratkaisunsa itse elämässä. Tämä on hyvä muistaa.
Itse uskon siihen, että kaikella tässä maailmassa on tarkoitus ja elämämme on etukäteen suunniteltu suurempien voimien käsissä. Me itse voimme pitkittää, nopeuttaa, kiertää ja kaartaa eteen tulevia asioita mutta se mikä on tarkoitettu tulevaksi, se tulee meille eteen - ennemmin tai myöhemmin. Voimme valmistautua tulevaan ja opetella ottamaan asioita vastaan.
Pystyn siis välittämään sinulle sen mitä kortit sinulle tuottavat mutta sinä itse teet elämässäsi ratkaisuja - joka hetki. Voin ohjata sinua mutta en tehdä päätöksiä sinun puolesta - kortitkaan eivät tätä tee.
Koen olevani siis viestien välittäjä.
Nostellaan kortteja!
Varaa aika ja minä nostan sinulle kortin/kortit ja selitän mitä näen.
On erilaisia tapoja käyttää tarotkortteja. Valitse itsellesi sopiva, varaa aika ja katsotaan mitä kortit näyttävät.
Toimintaohjeet:
Tulkinta on henkilökohtainen ja tapahtuu pääsääntöisesti puhelimen välityksellä.
Minun ei tulkitsijana tarvitse tietää kysymystä, jota kysyt. Tulkitsen sen kortin, jonka käytännössä sinä puhelun aikana valitset minun välitykselläni.
Tarot-tulkinnassa käytetään apuvälineenä 78 kortin pakkaa.
varaa aika
maksa tilaus
soita minulle varaamanasi aikana
Elämä sisältää päivittäin erilaisia valintatilanteita: yhdestä valinnasta seuraa tietty tapahtumaketju, toisesta toinen.
Ihmisen käydessä läpi valitsemiaan elämänkokemuksia ja opetuksia, joskus saattaa tuntua siltä, että itsellä on suunta hukassa.
Tai olet sellaisen valinnan edessä, että haluat saada apua tilanteeseen.
Näissä tilanteissa tarot -tulkinta voi autta, se ikään kuin raottaa tulevaisuutta ja sen tuomia mahdollisuuksia.
Pidemmät tulkinnat ja henkilökohtaiset tapaamiset sovitaan erikseen.
Muikkuniementie 54 | 17240 Kalkkinen
040 8389791 | maarika.karjalainen@hokkalantila.fi
Tule voimaantumaan!



