Hokkalan tila / Kalkkisten elämys- ja elämänhallintapalvelu
perustettu vuonna 2000
laitettu hetkeksi (24 vuotta ?)
pyöritetty vuodet 2007-2024 osakeyhtiötä
Muutettu vuonna 2020 Asikkalan Kalkkisiin vakituisesti asumaan Hokkalan tilalle.
Matkataan ajassa 130 vuotta taaksepäin.. Tilan historiaa
1800-luvulla Hokkalan tila oli aikaan suhteutettuna suuri, yli 200 hehtaarin kantatila. Asikkalan Salonsaaresta siirrettiin hirsikehikko, jossa tilan väki asui ennen nykyisen päärakennuksen valmistumista. Nykyinen päärakennus saavutti harjakorkeuden vuonna 1923. Se on käsin veistetty ja paikalla rakennettu.
Hokkalasta Ala-Hokkalaksi
1800 -luvulla Hokkalan tila jaettiin Ala-Hokkalaksi sekä Ylä-Hokkalaksi.
Vuodet 1940-1997
Suomen talvisodassa 1940-luvulla kaatuivat tilan molemmat veljekset, ensin Onni ja sitten Heino Ala-Hokkala. Tila jäi Heinon leskelle Tuulikki Ala-Hokkalalle ja tässä yhteydessä siitä lohkottiin osia pois.
Tuulikki piti Ala-Hokkalan tilaa aina 1990-luvulle saakka. Tuulikki itse oli Lahtisen sukua Kymenvirran rannalta. Tilalla oli kanoja, lehmiä ja pellot oli viljeltyinä. Metsästä saatiin polttopuut. Tuulikki menehtyi vuonna 1997.
Vuodet 1997-2018
Tilan isäntänä toimi Tapio Koskenniemi.
Tapion äiti, Anna-Liisa Koskenniemi oli Tuulikin serkku ja kotoisin Nuoramoisten Vähä-Kumusta eli maantieteellisesti hyvin läheltä. Anna-Liisa oli omaa sukua Wirlander.
Anna-Liisan tie kuljetti hänet avioliiton kautta Koskenniemen tilalle Nuoramoisten Tuomelaan. Miehensä Kaarlo Koskenniemen yllättävän menehtymisen jälkeen Anna-Liisa muutti lastensa kanssa Lahteen. Sieltä hän sekä Tapio perheineen kävivät Tuulikilla tilan töissä tarvittaessa.
Tapio ja Marjatta Koskenniemi pitivät tilaa vuodet 1997-2018.
Tapio toimi koneistajana Lahovuo Oy:ssä lähes koko työikänsä.
Marjatta Koskenniemi oli yrittäjä, Ompelimo Jattanella toimi Lahdessa yli 30 vuoden ajan.
Suruviesti 30.10.2018
29.10.2018, lokakuisena aamuna kiertävä omenakauppias löysi Marjatta ja Tapio Koskenniemen menehtyneinä kodistaan. Pienellä paikkakunnalla poliisiautot, paloautot, ambulanssit sekä ruumisauto tai kaksi kyllä havaittiin mutta asiasta osattiin olla korrektisti hiljaa. Kiitos siitä jokaiselle kyläläiselle.
Marjatan ja Tapion kahdella lapsella Kristian Koskenniemellä ja Maarika Karjalaisella (o.s. Koskenniemi) oli omat perheet sekä yritykset Lahdessa ja nyt elämä tarjoili kapuloita rattaisiin.
Hämeen poliisilaitoksen kenttäjohtaja toi suruviestin sisaruksista nuoremmalle eli Maarikalle seuraavana aamuna. He toivat suruviestin vtj (valtion tietojärjestelmän) perusteella oletuksen perusteella läheisille. Läheisistä oli valikoitunut ehkä tästä syystä sosiaalialan koulutuksen saanut ja jonka puoliso oli pelastuskoulutuksen saanut. Poliisi oli suorittanut teknisen tutkinnan ja ruumiit oli jo kuljetettu Helsinkiin oikeustieteelliseen ruumiinavaukseen.
Lohduton näky odotti eikä kuolinpäivä tai syy selvinnyt koskaan
Näky oli karmea ja lohduton. Tapio Koskenniemi piti päiväkirjaa ja viimeinen merkintä löytyy 29.9.2018. Tuolloin oli ollut lauantaipäivä ja pakkasyö takana, - 1°C oli ollut mittarissa. Viimeinen Etelä-Suomen Sanomat oli kuitenkin haettu postilaatikosta 8.10.2018. Molempien kuolinpäiväksi arvioitiin 9.10.2018.
Ala-Hokkalasta jälleen Hokkalaksi
Tila jaettiin sisarusten kesken. Kristianille lohkottiin Ala-Hokkalaksi nimetty tila ja Maarika jäi pitämään Hokkalan tilaa.
Päärakennus tarvitsi olosuhteiden pakosta kattavan sisäremontin.
Maarika otti haasteen vastaan miehensä Jarmo Karjalaisen kanssa. Vuodet 2018-2019 Hokkalan tilaa remontoitiin. Helmikuussa 2020 Maarika ja Jarmo Karjalainen muuttivat Hokkalan tilalle asumaan.
*********************************************************************
Do what you love & love what you do!
Lastensuojelulaitoksesta ammatillisen perhekodin kautta elämyspalvelujen tuottajaksi...
vielä omalle maatilalle - kuka olisi uskonut?
Emme me ainakaan!
Omasta mielestämme jopa hieman etuoikeutettuina saamme nyt:
⭐️ asua maaseudulla
⭐️ tuottaa niitä palveluja joita haluamme
⭐️ tehdä sitä mitä halutaan
Vuodet 2000-2006
Nastolan kautta Lahteen asumaan, rakensimme itse talon Lahden Renkomäkeen Jarmon kotipaikkaan.
Vuodet 2007-2020
Pyöritimme osakeyhtiönä ensin lastensuojelulaitosta 7+2+2 ja myöhemmin ammatillista perhekotia Villähteellä.
Yhtiö toimi lastensuojelulaitoksena tarjoten ympärivuorokautista sijaishuoltoa lastensuojelulain perusteella sijoitetuille lapsille.
Valmentavan työotteen asiantuntijoiksi
tämä tarkoittaa käytännössä koulutustason korkeutta
Ohjaajilta edellytettiin:
Perustutkinnon/tutkintojen (sosionomi AMK, lähihoitaja, lasten ja nuorten erityisohjaaja) lisäksi
ADHD/neuropsykiatrinen valmentaja 30 op
NLP Practitioner 20 op
NLP Master Practitioner 20 op
Koruretkessä vapaa-aikaa viettämässä
Perhekodissa sijaishuollossa olleet lapset tulivat Kalkkisten kyläläisille tutuiksi tontin sekä huvilan hankinnan jälkeen vuonna 2012. Siellä vietettiin jatkossa kaikki vapaa-aika. Vesistössä ja metsissä samoiltiin ja nautittiin luonnosta.
2018-2020 välisenä aikana töitä ja vastuita riitti. Suruaika, remontointi, monen kiinteistön omistus sekä lastensuojelualan herkkyys aiheuttivat paljon myös väärinkäsityksiä, joita ei lopulta jaksettu kaikkia edes oikoa.
Muutto Kalkkisiin Hokkalan tilalle vuonna 2020
Tästä lähtien elämänhallinta- sekä elämyspalvelut ovat täyttäneet arjen.
Koronavuodet tekivät alusta hankalaa mutta samalla oli aikaa laittaa tilan maita elämyspalveluja ajatellen kuntoon.
Huvila myytiin vuonna 2021 sitä enemmän tarvitseville.
Kaikki alkaa siis olla valmista.
Tarjontaamme on lisätty ompelutyöt sekä konetyöt elämyspalveluiden että elämänhallinnan lisäksi. Käypä tuo emäntä myös luennoimassa valmentavasta työotteesta silloin tällöin. Pienistä puroista kasvaa suuri joki - meillä tehdään sitä mistä me tykätään.
Hokkalan tilan päärakennus täytti 100 vuotta vuonna 2023!