Ota rohkeasti yhteyttä!
Koen, että luennoitsijana/asiantuntijana tehtäväni on innostaa, oivalluttaa ja antaa rohkeutta ihmisille. Itselleni on tärkeää, että esiteltävä aihe on minulle itselleni merkitystä tuottava ja omaan kokemusta aiheesta.
Luennoitsija Maarika Karjalainen
Osallistava puhuja, joka ei tuota monologia - vaan dialogia. Tähän tähtään aina ja sikäli jos en saa yleisöä innostumaan asiasta, koen epäonnistuneeni.
Sinussa on jo kaikki - ajatus toimii lähtökohtanani enkä kerro kaikkitietävänä mistään asiasta vaan vastavuoroisesti yleisön kanssa käydään keskustelua aiheesta.
Työkokemusta löytyy koulumaailmasta, lastensuojelusta yritysmaailmassa sekä kaupungin sosiaalitoimesta. Lisäksi yrittäjän lapsena ja itse yrittäjänä pienimuotoisesti vuodesta 2000 ja osakeyhtiön osakkaana ja toisena yrittäjänä vuodesta 2007; en voi välttyä vastuunkantoteemasta.
Luentojen esimerkkiteemoja:
Asenne ratkaisee - Aina!
Itseohjautuvuus ja oman työn johtaminen
Vuorovaikutus ja viestintä haastavassa kohtaamisessa
Ajattelun hallinta ja mielentaidot
Kuuntelun sekä läsnäolon taito
Tunneäly työelämässä
Uskomukset voimavarana työyhteisössä
Tunneilmapiirin johtaminen – jokaisen vastuulla
Tunnetaidot ja tunteiden johtaminen työelämän voimatekijänä
Hintaan lisätään kilometrikorvaukset valtion matkustussäännösten mukaisesti. Maarika lähtee aina kotoa, Asikkalan Kalkkisista.